On kummallista kuin projekti johon antaa sielunsa, ruumiinsa ja kaiken aikansa on yhtä-äkkiä ohitse. Tilalla äänettömyys, tyhjyys ja hirveä heinänuha. Elämä ihan palasina ja ei vaan jaksa alkaa touhuamaan mitään. Taiteilijan tyydytyksestä tyhjyyteen kierre on kyllä aivan anuksesta.

Eipä siinä mitään. Tuli oltua aika humalassa karonkassa. Kotona parvekkeelle itkemään tyhjyyttä pikku päissään ja liikutusta siitä, kuinka oma työ otettiin koko porukalla esiin ja kiitettiin. Kosketti. Kovin. Mutta päissään sitä pitää joskus ollakkin. Eikö niin? mutta pitääkö sitä mennä puhumaan pomolleen...ohhoijaa.

Väsyttää ikuisesti. Ei jaksaisi liikahtaa mihinkään. Varsi on niin rikki, niskat niin jumissa ettei päätään kykene kääntämään, ääni mennyt ja iho ruhjeilla. Kaikkensa antanut olo todellakin. Kahvi auttaa. Kyllä.

Mutta ei sekään ihmeitä tee.