Ajelin tuossa. Kaksi tuntia nukahtamaisillani aamuyöstä kotia kohti. Ei vastaantulijoita. Liian kovaa.

Kesään kuuluu jotkut asiat. Niiden puuttumisen oivallus on äärimmäisen räjähtäviä. Olen tottunut lehmiin. Näin ekaa kertaa tälle kesää nuokkuvia lehmiä pellolla. Nousevan auringon kullassa hehkuvaa rypsiä.Ojan yllä huokailevan usvan. Liian kovaa. Piti hidastaa ja körötellä. Piti huudattaa ikkunaa auki, radio suomea jotta joku puhuisi ja antaa kylmän ilman vilvoittaa orastava uni pois. Pääsin kotiin. Lukitsin avaimet auton sisälle (itseni ulos) kun parkkeerasin talliin. Onneksi oli jäänyt yksi ovista autossa auki. Lähdin sisälle ja etsin kotiavaimia. Olivat tallin ovessa joka oli jäänyt auki. Huoh. Ehkäpä nyt olisi aika mennä nukkumaan.

Kesässä on jotain fantastista. Noussut aurinko möllöttää taivaalla häiriten tulevaa unta ja kuu hopeaisena. Linnut laulaa. Pitäisi vain valvoa päivä toisensa jälkeen ja tehdä kaikki. Tuoksutella merta. Kävellä metsät läpi. Kerätä kukkia. Poimia marjoja. Hoitaa puutarhaa. Soutaa. Uida järvessä. Uida meressä. Käydä terassilla. Kesätapahtumassa. Festareilla. Tavata sukulaisia ja tehdä maakunta matkoja lähi kuntiin. Tutustua niihin ihmeellisiin museoihin mitä kaikkialla on. Tiekirkkoihin. Huoltoasemiin. Kyläbaareihin. Unohtaa isot kaupungit ja kokea.

No, kyllä maistuisi ihan päivä mökillä auringossa lehtiä lukiessa. Nyt kun kerrankin on vähän hyttysiä.